Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
15.03.2010 - 19:13

Motivoin itseni tällä kertaa liikkeelle (ilman sauvoja tänään) likeiseen postitoimistoon, jossa minulla on ihan oma postitäti Gitta, joka myös taitavana nukkekotikäsityöläisenä tunnetaan. Tavoitteeni oli ulkoliikunnan lisäksi hankkia keväisiä postimerkkejä. Kuinkas kävikään? Postista poistuessani olin vakuuttunut siitä,että minulla oli käsissäni ilmiselvää boordiainesta.

Kuvan pikkutarrat on tarkoitettu liistrattaviksi postimerkkeihin, jotka näyttävät tältä:

Eli halutessaan voi kirjeitä ja kortteja postittaessaan askarrella ja kiinnittää noilla pikkutarroilla esim. porkkanalle pusuhuulet, laastarin taikka silmät. Tosin minä en pikkutarroja moiseen tuhlaa, sillä  postimerkit ovat yksinään ihan hyvät noinkin. Tarroista sen sijaan tulee hauska boordi Pitsilinnan 5. kerroksen perheen lastenhuoneeseen (esim. kruunu, pikkuinen sukkapari, tennarit ja vaikka poninhäntä vierekkäin boordiksi).  Eikä olisi paha, vaikka laittasi johonkin keittiön seinälaattaan tiskipöydän päälle tuiman silmäparin tiskipöydän siisteyttä vahtimaan! Tulipa muuten taas todistetuksi,että liikunta kannattaa - aina. (Maksettu mainos)

Tuleeko kenellekään  lisäideoita tarrojen suhteen - laittakaapa viestiä eteenpäin, jos vaikka siirtyisivät lehtemme NiksiBoxiin aikanaan...

10.03.2010 - 19:02

Joskus on hankalaa päästä liikkeelle, vaikka vyötärönympärystä seuratessa siihen on päivittäinen peruste. Olen kehittänyt oivallisen metodin, jonka avulla voin seikkailla liikunta- ja muu hyöty mielessäni pitkin poikin kaupunkia. Lenkkivaatteissa voi mielestäni mennä minne vaan. Herättää vaan kunnioitusta,kun  tulee nähdyksi reippaasti ulkoilevana mummohenkilönä. Parasta on, jos  on kävelysauvat mukana. Silloin saa tosi paljon ihailua osakseen Henkassa ja Maukassa esimerkiksi. Siis reppu selkään ja "varmuudeksi" kukkaro mukaan, koska ainahan voi sattua,että paluu pitääkin suorittaa bussilla. Eilen retkeni suuntautui likeiseen CM:iin, josta 1:1 tarpeiden lisäksi löysin hiukan muutakin. Kaupan yhteydessä olevaan krääsämyymälään piti myös piipahtaa. Tässä näkymää repun sisältöön:

Ensinnäkin oivalliset pienet  (tulitikkuaski antaa hahmon koko luokasta) muoviset säilytysrasiat (CM, 2 €  kolme kpl). Ties mitä niihin aikanaan laitan,kätevät kooltaan esim. massojen jätepalojen säilömiseen ja pikkujuttujen kuljetukseenkin ne sopivat. Samasta paikasta Mini Barbi , vaikka itse en nukkeja kerää,mutta tämä oli saatava (avaimenperä ). Se menee aikanaan Goottitytön tai Mallinalun kokoelmiin. Paikallinen krääsämyymälä oli täynnä pääsiäistä, ja sen kunniaksi tuli repussa kotiin pupuja ja kanoja (siis monikossa).  Ei kai sitten muuta kuin Pääsiäistä odottamaan!

08.03.2010 - 17:00

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille (postaus 20.2.) . Olin todella hämmästynyt,että liki kaikki arvasivat oikein, minä kun käytän sellaisia keltaisia korvatulppia vaan,en ollenkaan niin hienoja,kuin siitä sinisestä "roskalaatikosta" tuli esille. Eli en ollut koskaan  tuollaisia nähnyt.

Tällä kertaa korkea-arvoinen raati www.random.org arpoi voittajaksi   Tippaliisan  ,  jolle pikkuyllätys lähtee heti kun osoite selviää.

Ohessa vielä kuva korvatulppa-lampuista ;D

07.03.2010 - 16:51

Terveiset New Yorkin talvesta, joka matkan aikana pahimmillaan osui Mieshenkilölle, joka kokoukseni ajan oli perjantain yksin liikkeellä. Upposi miekkoseni muutaman kerran polviaan myöden suurkaupungin liki puolimetriseen lumi-vesi-sohjoon. Loppumatka olikin mukava keli,tosin kastuneet kenkänsä eivät enää kuivumaan ehtineet... Matkan vaikein osa on paluu,ei suinkaan sen haikeus vaan ongelmia tuottava aikaero.Pää ei ole ihan "oma". Onneksi lieventäviä seikkoja löytyy:

Ostoksilla tietysti käytiin. Retkeemme osui kaksi alan varsinaista liikettä, www.tinydollshousenyc.com ja iso lasten tavaratalo FAO SCHWARZ www.schwarz.com. Kumpikin oli jo ennestään tuttu paikka.

Lasieläimet ovat  An American Craftsman Galleries taideliikkeen hienot löydöt. Pikkunukke (raajat liikkuvat), viinipullo, lasimortteli ja tuo soodasuihkupuollo Tiny Dolls Housen tuotteitta.

Pastat ja kasvopyyhepaketti ovat sieltä myös.

Mustat laukut ,muovinen moderni tuoli,golfbägi  ja tuo kirjottu laukku löytyivät Schwartzin tavaratalon nukkekotipisteestä, koiran/kissankuljetuslaukku, karahvi ja lasivati Tinysta. Kaunis reliefi (Galleristin löytö) on  Metropolitan Museon myymälän jääkaappimagneetti. Mustan pyöreän laukun päällä on INJEKTIORUISKU! Kiinalaisen kaupunginosan löytö on tuo vasemmalla näkyvä kännykkäkoru, kauppa oli Hua Yang Co.LTD, Import Export, 70% Sale.Korusta ei kuvassa selvää saa, mutta siitä saapi esim pienen norsupatsaan ja muutakin mukavaa irrotettavaa siinä on.

Kuten kunnon harrastajalle kuuluu, kaikkea pitää tarkastella  sillä silmällä. Niinpä mukaan tarttui mm hotellin pikkupulloja (täysiä tietysti...),niiden korkkeja (niistä tulee vaikka lamppuja), kahvitikkuja, pieniä ohuita pillejä ja aamiaspöydän pieni jogurttiastia,joka oli niin kaunis, että siitä tulee todennäköisesti Galleria Bastetin leikkokukkavaasi. Lentokoneen maitopurkit saa maalin päällensä ja ovat aivan aidot roksikset Tanen takapihoille. Kotiin päästyä matkalaukkua avatessa meni lukko tuhannen säleiksi, mutta siitäkin varmasti joskus jotain syntyy ;D

Sokerina pohjalla pienoisrautatie:

Sitä ennen oli Mieshenkilö (täysin tavoistaan poiketen) hiljaa sanonut "Nyt riittää". Siihen minä tietysti tarkkana naisena totesin, että "Nyt on dollarin kurssi niin edullinen, että tämän minä vielä ostan". Niinhän olisi jokainen meistä sanonut, eikös vaan?

 

20.02.2010 - 17:22

Olin minäkin pääkaupungissa kokouksessa - oikein  yövyinkin siellä. Siellä oli aika myräkkä. Hotellista  tietysti tuli zoomattua kaikkea pientä, joista tämä oli mielestäni oiva löytö, vaikka en sille (vielä) käyttöä ole löytänyt:

Silmää miellyttävä soma saippuapala, en ole ennen tähän formaattiin törmännyt. Lisäksi mukaan tarttui kylpyvaahtopullon korkki,lienee oivallinen kukkaruukku (maalattuna) joskus. Kotiin tullessa odotti mieluinen nimipäivätervehdys nukkekotiystävä Gittalta, soma kahvimylly ja upea kahvipurkki.Kiitos Gittalle!

Alla olevassa kuvassa on muuta matkalta mukaan tarttunutta. Ilmiselvä roskis tuo sininen,eikös vain? Sen sisältöön liittyykin pieni arvauskilpailu, joka saa olla voimassa  8.3.asti. Siihen mennessä  olen ehtinyt käväistä "rapakon takana" ja lisäksi hiukan lähempänä Kööpenhaminssa. ELI: Mitä ovat nuo sinisestä purkista esiin tulleet  kapistukset, joista nukkekotiin tulee joskus spottivaloja? Pikkupalkinto on tottakai luvassa ;D

Kaikkien tähän kommenttinsa jättäneen kesken arvon sitten voittajan.

Kirjoittaja

Joulukuussa 2005 nukkekotimaailmasta innostuneen harrastajan tunnelmia. Kuvia ja sattumuksia 7-kerroksisen kerrostalo Pitsilinnan rakentumisesta, roomboxeista sekä  Villa Charlotten tehtailijaperheen elämästä.

Keittiö
Olohuone
Työhuone
Makuuhuone
Vintti
Eteinen
Kylpyhuone
Huikka ja Kulaus
Vierashuone
Puuliiteri