Huikka ja Kulauksessa vietettiin Taiteiden yötä.  Iltaa juhlisti ei pelkästään nautittu korkekulttuurinen olut vaan myös vastikään hankittu tyyliin sopiva, Tanen mielipidettä lainaten, "seinäkoriste".

Seinustalle oli unohtuneet jouluiset lippukoristeetkin, mutta tuollako niin väliä, mietiskeli Baarin Isäntä, kun huomasi, että vieraat lippunauhasta itse asiassa kovinkin pitivät. "Ja nyt pojat onkin hyvä perushte täällä viipyilyyn", totesi Tane ja yritti samalla kulmakarvojaan kohotellen saada Opiskelijapoikaa ymmärtämään, että se tarkoitti yhtä uutta "isoa" (oli kuullut jostakin, että kulmakarvojen kohottelu anniskelupaikoissa on elegantti tapa saada tarjoiluhenkilökunnan huomio osakseen).  "On nimittäin niin, että Kirjashtonhoitaja pyrkii huomauttelemaan", kulautti samalla, "minulle shiitä, että mukamash käyn liian usein arvon kulmakuppilashamme".  (Myötätunto ja ymmärrys oli  sataprosenttinen, mikäli läsnäolevien mieshenkilöiden nyökytyksiä voisi tulkita). "E-hei, veikkoset, nyt on meikämannella perushtetta, koshka aina voi sanoa, että  kyshe on taidenäyttelyshä, vai mitä tuumitte?"

Ohessa Turun taideiden yön saalis, Matti Heleniuksen grafiikkaa, Hyvä Suomi. Suomen "kartta" on puinen avaimenperä. Kehykset itse tehtyä uuden vuoden päivän raketinjäännösmateriaalia.

"Aitoa grafiikkaa shuoraan taiteiden yöshtä", julisti Miekkosemme ja melkein  lipsahti baarituolilta lattialle, kun yritti viittoilla Baarin Isännän uusimpaan, kieltämättä aika lailla tunteita nostattavaan, teokseen. "Täshtä ei taide parane", tuumi Tane ja onnitteli itseään, "Opin tuntemaan joitakin taiteilijoita sillä aikaa, kun putkiremontin aikana poikkeshin Uudessa Apeteekisha", kertoi yleisölle ja tutki samalla kohtapuolin alkavan lauluillan vihkoa. "Mitäsh jos laulettaisiin vaikka toi Me tulimme kapakasta"

Opiskeilijanuorukainen siirtyi tiskin takaa pianon viereen ja alkoi säestää. Vetäisi välillä trumpetillakin. Kiirettä ei tuntunut olevan kellään. Olihan kyse taiteesta.