-Oletko muistanut kultaseni, että meillä on tässä keväällä hääpäivä, rupatteli Villa Charlotten Rouva muutama viikko sitten iltapalaa laittaessaan. -Krrhm, kuului  Herran taholta ja ilme alkoi lähetä  kiusaantunutta. Sitä ei tosin vaimo nähnyt. Miespolo oli vuotuisen ongelmansa edessä - tuon tärkeän päivän muistaminen jo sinänsä olisi lahja puolisolle, joka hetken mietittyään päätti olla vasten tapojaan hiukan säyseämpi . -Tulehan iltapalalle, pyysi Rouva ja mietti, että tällä iltapalalla mies kuin mies saadaan ymmärtämään TÄRKEITÄ ASIOITA
(Edit: kuvapävitys 20.8.)


-Oikein on herkkuasi Jatan kalakukkoa, totesi ja antoi Herran leikata kunnon siivut. Kysyi sitten  viattoman ystävällisesti, - mahdoitko kuulla, mitä kysyin?  Muistatko, että meidän 20-vuotishääpäivämme on lähestymässä?  - Muistan toki, Herra yllätti selkeäsanaisesti  suoraan vaimoa silmiin katsoen. Rouva mietti tovin moista varmuutta ja päätti kiusata  hiukan lisää. - No, mikä se päivä sitten on, muistatko? - Se on 27.5. tuli kuin pyssyn suusta.  Rouva oli hetken hiljaa, katseli Herraa, pani merkille, että epävarmuus kasvoi (pientä liikettä pöydän alla päivämäärän tarkistamiseksi, tajusi Rouva, sormus  ei  kuitenkaan nykimisistä huolimatta irronnut).  - Voi kultaseni,  meni sentään  kuukausi oikein,  totesi rohkaisevasti ja mietti seuraavaa siirtoaan.
- Jos kerron sinulle päivän, niin onko mahdollista jutella tässä  iltateetä juodessamme  mahdollisesta lahjasta?  (Aika hyvä vaihtokauppa tämän tomeran naisen mielestä).  - Kyllä, itse asiassa minä jo olenkin ajatellut sitä lahjapuolta ja mietin, että kävisimme kultasepän liikkeessä (Herra sai pisteet itselleen). Rouva oli enemmän kuin tyytyväinen. Sitten kuuli miehensä selittävän kalakukko suussa, - Sinä tarvitset uuden kellon, mennään yhdessä, niin voit valita. Ottaisit sellaisen kauniin, ikään kuin korukellon.   Rouvalla surrasi: Mitä tuollaiseen voi todeta? Miten kerrotaan miehelle, että kello ei ole tämmöisen juhlaan sopiva lahja?  Nainen tarvitsee ihan muuta, niin kuin Marilynkin totesi aikanaan...
Muutaman viikon kuluttua hääpäivänä  Rouva oli kattanut  pöytäänsä.  Muutama vieras oli kutsuttu tilannetta juhlistamaan. Tavoistaan poiketen ei ollut pyytänyt Herraa kattausta katsomaan, kun oli piilottanut sinne oman lahjansa Herralle.  Hiukan hermostutti tuo ajatus siitä omasta mahdollisesta kellosta.  Keskustelua  toki oli käyty ystävällisessä hengessä ja Rouva toivoi, että asia oli tullut ymmärretyksi.


Siinä samalla Herrakin tuli, kaatoi juomaa ja oli itsekseen kummallisen iloisen näköinen. Pyysi sitten Rouvaa, - Tulehan nyt tänne, kilistetään, ennen kuin vieraat tulevat. Nosti lasin ja sitä itselleen ottaessaan Rouva huomasi pöydällä  muutakin:


Kello on Larissan taitavista käsistä ja sormus pussukkoineen ystäväni Sarin valmistamat.

Samettisen pussukan päällä oli mitä kaunein sormus!  Ja siinä vierellä somasti Rouvan ostama lahja. - Mikä olisikaan parempi lahja kuin kello, juhlaan kuin juhlaan.  Miehelle. Siitä Rouva on ihan varma.

Tämä tarina on tosielämästä. Meillä Mieshenkilö ei ymmärrä naisia, jotka tykkää sormuksista. Mihin niitä tarvitaan niin montaa? Selitä siinä sitten. Minkä kokosin naisringin, jolle kerroin ongelmasta ja Mieshenkilö sai sitten kuulla usealtakin taholta sopivissa kohdissa, ihan ystävällisesti,  miten romanttinen lahja sormus olisi...että miten se sopii juuri 20-vuotishääpäivään. Ja sainhan minä sitten sen.  Tosin tätä kirjoitettaessa sitä vielä tehdään sopivaksi minun sormeeni.
Ja mitä minä sitten Mieshenkilölle annoin?  Taskukellon. Ja uuden salkun.