Kun suuresti arvostamani Maria pyysi minua kalenterivaihtoon vajaa vuosi sitten joulukuussa, mietin hetken, että onko nyt oikea Eija kyseessä... Tarkistuksen jälkeen meni kaksi sekuntia ollakseni valmis sanomaan "jess" . Epäröintiä aiheutti , että edustan harrastajatyyppiä, jolla on kyllä ideoita,mutta toteutuspuoli tuottaa hankaluuksia ja ns omatekemät luukut eivät edustaisi suurtakaan osaa luukuista. Ja minusta on aina ihanaa, kun saan jonkun omatekemiä pikkujuttuja ja niitä olisi myös kiva antaa.  Viime joulukuussa hanke kuitenkin alkoi tuoden mukavaa hys-hys- mietittävää koko vuodelle, mm matkoilla niin koti- kuin ulkomailla  ja tietysti "verstaalla". 

Marian kauniit paketit saapuivat jo jokin aika sitten. Kun tiedän, millaisessa tilanteessa näitä kauniita kääröjä on tehty, en voi liikuttumatta niitä katsella.

Tyttärenpojat ehdottivat, että "Eikö kannattaisi avata heti", kun niitä heille esittelin. Siihen en voinut muuta kuin todeta, että ei voi, kun se on kalenteri, jota  ei kurkita etukäteen ;D .  Vaihdan muutaman yksittäisen luukun Heinin (18) , Anneven (24)  ja Iidasantun (24) kanssa myös. Niistä laitan kuvat myöhemmin.

Joulumielellä otin myös vastaan Sirkkiksen   pyynnön valmistaa Vai Miccä-lasit hiukan suuremmalle nukelle, jonka hän on itse tehnyt. Päänympärys- ja silmienvälimittoja on toimitettu ees ja taas ja eilen sitten vihdoin ryhdyin ateljetyöhön. Mieshenkilö katseli touhuani ja sitten, aina neuvokkaana, totesi parin tunnin tuskaisen väännön jälkeen, että "tuossa tarvitaan päätä". (Itse asiassa, varmaan tuo oli kaksimerkityksinen lausahdus...) Tässä se pää nyt on:

Paikaillista valtalehteä, elmu-kelmua ja teippiä. "Kyllä  vielä pitää saada tuo pää kiinni jonnekin", oli Mieshenkilön asiantunteva arvio, "Ja nenä pitää olla, eihän kakkuloita voi muuten sovittaa".

Tässä mallipää, kiinni tikkukaulastaan puristimessa, kakkulat  oikeasti "nenällä". Mihin askarteleva naisihminen joutuisi ilman viisasta ja kätevää Mieshenkilöä?

Joulumieli on ollut myös Helsigissä toimivan Ravintola Carelian  ystävällisellä tarjoilijalla, joka oli laittanut minulle mitä upeimman "joulukortin". Tarinan taustalla on, että pidimme keväällä ko ravintolassa kokouksen (suosittelen, hieno vanha apteekki, kivat kokoustilat, esim entinen apteekkarin huone oli mahtava, ja hyvä ruoka) ja mukana ollut yhteistyötahomme tietää minun harrastukseni ja kiinnostukseni laatikoihin. Tuolta reissulta sain mukaani pari kaunista viinilaatikkoa , eikä niiden varastosta penkominen tuntunut yhtään tarjoilijarouvaa haittaavan. Päinvastoin, mielestäni hän teki sen pilke silmäkulmassa. Nyt viikonlopulla olin Helsingissä koulutuspäivässä. Tauon aikana tuo samainen yhteistyökumppani tuli paikalle (hänkin vain tätä varten) veikeä hymy huulillaan. Voitteko kuvitella, että tuo minulle aivan vieras ravintolan rouva oli ajatellut kuvassa näkyvän ihmeen nähdessään, että "mahtaako se yksi nainen vielä tarvita tämmöisiä". Kun pakkauksen aukaisin, jouduin hetkeksi keräämään toimintakykyäni (olin puheenjohtajan tehtävissä, ja tauko oli aivan loppuvaiheessa, kun lähetystä minulle toimitettiin). Oikeasti liikutuin. Ja  sitten tämä ihme :

Musta, kiiltävä, kahden melko tunnetun shamppanjapullon pakkaus. Tämmöistä herkkua en ole koskaan missään saanut maistaa. Sivulokerot vedetään auki, peiliseinät kiiltävät ja mielikuvitus alkaa heti laukata. Mitä jos...

Täydellinen balettistudio? Pienen, pullonkaulan pidikkeen muodostamaan kattoreikään saisi varmaan hulppean kristallikruunun... Toiselle puolelle elegantti baari...

Kuka voi sanoa, että maailmassa ei olisi välittämistä ja ystävällisyyttä. Pienillä asioilla voimme itse kukin ilahduttaa toisiamme, ja joskus vähän vieraampiakin. Se ei maksa mitään. Lämpimästi kiitos Helsingin suuntaan!